Odottelua.

Pakkohan se on tunnustaa. Odottelu on ihmismielen suurimpia haasteita. Ainakin silloin, kun luonne on kärsimätön. Lopputalven odottelu on teatterilla yleensä pitkä. Tai se hetki, kun käsikirjoittajat alkavat työhön ja aina siihen hetkeen kun valmis käsikirjoitus ojennetaan käsiimme. Se hiljainen hetki on toisinaan kovin pitkä tässä kahden etapin välissä.

Ajan pituus (tai sen tuntu) johtuu tietenkin siitä, että taustalla kihelmöi jo monen muun sormet. On äänisuunnittelua, lavasteiden rakentajatiimi, lipunmyynnin toteuttaminen, kotisivujen päivittäminen. On ohjaajakin jo malttamaton saatikaan tiedotus- ja mainostiimi. On siis suuri porukka taustalla, jotka jo kovasti tahtoisivat päästä työhön. Ja totta kai. Ne näyttelijät. Se on täydellinen rauha, joka käsikirjoittajille annetaan. Ja yksinkertaisesti se tarkoittaa myös sitä, että ne kesän produktioon mukaan hyppäävät näyttelijätkään eivät tiedä – mikä aihe, mikä maa tai edes valuutta. Se on omalla tavalla jännä. Se on oikeastaan koko teatteri, joka jännittää malttamattomana talven yli alkukevääseen ja siihen asti, kunnes käsikirjoittajat huokaavat helpotuksesta ja jännittyneinä ojentavat sen koko kesän määrittelevän reilun 50 sivuisen paperipinon.

Mutta jo tänään olemme kuulleet huhuja. Taustalla puhutaan ja juorutaan kesästä. Joten oletamme, että aivan kohta me ollaan kaikki jotenkin helpottuneita siitä, että me tiedämme. Vaikka hetken se kestää. Onhan sekin totta, että ensimmäisen lukuharjoituksen jälkeen alkaa toisenlainen jännittäminen. Se tulevan kesän odotus.

Share on facebook
Share on twitter
Share on google
Share on whatsapp
Share on email

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös